maanantai 5. lokakuuta 2009

UEFA-seikkailu osa 1/3


Hyvä reissu, katkera lopputulos. Suuri unelma paikasta Euroopan 16 parhaan joukkueen joukosta UEFA Futsal Cupin Elite Roundilla kariutui dramaattisesti pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Pisteet olisivat jatkoon riittäneet, maaliero ei.

Tällainen oli tiivistetysti GFT:n Belgian seikkailu. Tässä osassa kaksi ensimmäistä päivää.

Ti 29.9.

Kokoontuminen HKI-Vantaan lentokentällä klo 11.50. Lento lähti 13.50.

Brysselin kentältä bussikyyti Gosseliesiin, jossa joukkueet majoittuivat Best Western Hotelissa. Hotelli oli keskellä teollisuusaluetta, suurta CAT:in kaivuritehdasta vastapäätä.

Saavuimme hotellille noin 18.00. Majoituimme rauhassa ja kello 19.30oli määrä lähteä kello 20.00 alkaviin treeneihin.

Merkit järjestäjien yliolkaisesta suhtautumisesta muihin joukkueihin nähden olivat heti ilmassa. Bussimme saapui 20 minuuttia myöhässä, ja olimme hallilla vasta 20.15.

Saavuimme pelihallille, jossa kreikkalaiset vielä treenasivat. Ajoimme heidät pois kentältä, sillä vuoromme oli alkanut 20.00.

Samaan aikaan alkoi Technical Meeting hallin VIP-tiloissa. Siihen osallistuivat GFT:n edustajina joukkueenjohtaja Tommi Limnell ja tiedottaja Antti Lehtinen.

VIP-tilasta oli suora näköyhteys kentälle, joten emme harjoitelleet erikoistilanteita, kuten oli suunniteltu. Harjoituksissa haettiin tuntumaa pelialustaan, ja karistettiin matkan rasitukset jaloista. Erittäin vauhdikas treenisessio kesti tunnin ja 15 minuuttia.

Technical Meetingissä käytiin läpi turnauksen muodollisuudet ja päätettiin peliasujen värit jokaiseen otteluun. GFT sai turnauksen delegaatilta moitteet UEFA:n standardeja rikkovasta peliasusta. Seuran logo oli muutaman neliösentin liian iso (mitattiin viivoittimella). Eikä paidan takaosassa olisi saanut olla lainkaan mainosta. Tilaisuus oli osallistujien mukaan byrokraattinen ja puiseva eli tyypillistä UEFA:a.

Epäsuomalaiseen tapaan koko turnauksen ajan GFT:n puolia suoraan ja jämäkästi, mutta myös riittävän kohteliaasti, pitänyt Limnell kysyi delegaatilta, pitäsikö meidän lähteä viallisen peliasun takia takaisin kotiin. Saimme jäädä, mutta Elite Roundille pitäisi ostaa uudet asut. Tapiolan esikarsintaturnauksessa peliasu kelpasi ilman huomautuksia.

Treenien jälkeen hotellilla koimme seuraavan vastoinkäymisen. GFT oli Skövde AIK:n ja Athens'90:n jälkeen viimeinen ruokaileva joukkue. Kolme viimeistä pelaajaa ja muutama taustahenkilö jäivät kokonaan ilman ruokaa, koska se loppui kesken! Vasta koko joukkueen istumalakon ja joukkueenjohdon vakavan puhettelun jälkeen, hotellin keittiöön hälytettiin työvoima takaisin paikalle, ja loputkin nälkäiset saivat apetta lautasilleen.

Ke 30.9.

Yön yli nukuttuaan jojo Limnell pisti kitkerää palautetta spostilla turnauksen johtajalle ja UEFA:n delegaatille. Puutteet luvattiin hoitaa kuntoon.

Aamun treenin (11.30-12.30) pääpaino oli erikoistilanteissa sekä YV- ja AV-pelissä. Jälkikäteen ajatellen harjoituksen kesto ja intesiteetti olivat ehkä liian kovia. Illan Skövde-pelissä jalat eivät käyneet yhtä terävästi, mitä turnauksen kahdessa viimeisessä pelissä.

Lisäksi pelaajat valittivat energioiden vähyyttä. Lounas oli heti harjoituksen jälkeen, ja edellistä illasta oppinut keittiöhenkilökunta oli päättänyt ratkaista ruokaongelman säännöstelemällä apetta eikä tekemällä sitä lisää! Pelaajat saivat salaatin kylkeen pienen kauhallisen riisiä ja kalavartaan. Käsittämätöntä toimintaa, olihan kyseessä urheilijoiden tärkein tankkaushetki!

Illan pelistä tuli rutiinivoitto, vaikka päivä ei ollut optimaalinen. Lue raportti.



Jani Modig avaustreeneissä otteluhallissa.




Skövde-pelin jälkeen jäimme koko joukkueen voimin seuraamaan Action 21 - Athens'90 -ottelua. Yllätykseksemme Ateena hallitsi peliä varsinkin ensimmäisellä puoliajalle. Peliä seuraamalla lohkon asetelma kävi selväksi: GFT voisi lyödä molemmat kentällä olevat ryhmät, mutta se vaatii töitä. Mutta Skövdellä ei olisi mitään mahdollisuuksia voittaa yhtäkään matsia tai ottaa pistettäkään.

Peli päättyi Actionin voittoon, mikä selvensi asetelmia. Voitto viimeisestä pelistä Ateenaa vastaan varmistaisi kaikissa tapauksissa GFT:n jatkopaikan. Mutta voitto Actionista ei varmistaisi vielä mitään, vaan kaikki lohkon kolme parasta voisivat päätyä kuuteen pisteeseen.

Purnasin Skövde-pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa UEFA:n säännöistä. Esikarsintaturnauksessa saadut keltaiset olivat voimassa Main Roundilla eli peräti viisi GFT:n pelaajaa oli kortin päässä yhden ottelun pelikiellosta (Modig, Autio, Lind, Sihvola ja Henriksson). Lisäksi Autio pelasi loukkaantuneena. Häntä säästeltiin jo avausmatsissa, eikä hän pelannut kuin ensimmäisen puoliajan.

"Worst case scenarioksi" laskimme kovalla hinnalla (=loukkaantumisia+pelikieltoja) otetun voiton Actionista, joka söisi iskukyvyn Ateena-pelistä. Tappio viimeisessä matsissa olisi siis pahin yhtälö.

Paikallinen lehdistö piti meidän tapaan sääntöä käsittämättömänä. Turnauksen heikoimmaksi sijoitettu joukkue oli laitettu täysin eri lähtöviivalle muiden kanssa.

Pelin jälkeen saavuimme hotelille ennen keskiyötä. Hotelilla odotti säännöstelevällä kauhalla tarjoiltu illallinen. Tosin tällä kertaa saimme santsata, kun ruokaa todistetusti riitti kaikille.

Ruuan jälkeen kävimme johtoryhmän palaverin, jossa suunnittelimme seuraavan päivän. Kaikki piti tehdä vähän paremmin, jotta Action olisi voitettavissa. Päänvaivaa lisäsi ottelun myöhäinen alkamisaika (20.15).

Katso TV-kanava Telesambren tiivistelmä!

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Telesambre televisio matsit


Telesambre -niminen TV-kanava televisio kaikki Charleroin UEFA Futsal Cup -turnauksen pelit. Telesambre 1 näyttää kotijoukkueen matsit (torstaina vs. GFT) ja Telesambre 2 muut. Myös illan Skövde - GFT -pelin.

En tiedä, löytääkö live-lähetyksiä netistä, mutta ainakin pelien koosteet tulevat kanavan sivuille.

Action!







Tervehdys Belgiasta. GFT saapui tiistaina Belgian Charleroihin, jossa alkaa UEFA Futsal Cupin Main Roundin kierros keskiviikkona.

GFT pääsi turnaukseen oman esikarsintaturnauksen voittajana. Muut joukkueet kotijoukkue Action 21, Skövde AIK (SWE) ja Athens'90 (GRE) aloittavat Euro-taipaleensa tästä tapahtumasta.

Turnauksen kaksi parasta joukkuetta jatkavat Euroopan 16 parhaan joukkoon Elite Roundille, joka on viimeinen porras ennen keväällä pelattavaa UEFA Futsal Cupin huipentavaa Final Four -turnausta.

GFT:n selkeänä tavoitteena on tehdä futsalhistoriaa ja päästä ensimmäisenä suomalaisena joukkueena Elite Roundille. Aikaisempi "Suomen ennätys" on Ilveksellä viiden vuoden takaa. Ilves saalisti vuonna 2004 kolme pistettä ja kolmannen sijan turnauksessa, jossa GFT:n isäntäjoukkue Action 21 oli myös mukana. Silloin Action 21 voitti tamperelaiset 8-0, mutta huonolle Ipa ei hävinnyt. Keväällä 2005 belgit juhlivat koko UEFA Futsal Cupin voittoa.

Ilveksen tähän astisen historian ainoa Euro-voitto tuli Inkaras Kaunasista lukemin 4-3. GFT:n huominen vastus Skövde AIK päihitti Ilveksen kaksi vuotta sitten Tshekissä lukemin 6-3.

Teemu Terho ja Jukka Lottonen hakevat nyt revanssia sekä Actionista että Skövdestä. Nykyään GFT:n paidassa pelaava kaksikko on edustanut Ilvestä seuran kaikissa kolmessa Euro-turnauksessa.

Mallikas matkapäivä


GFT:n matkapäivä sujui varsin mallikkaasti. Joukkue saapui majoituskylä Gosselies'iin alkuillasta, majoittui rauhassa ja harjoitteli vielä pelihallilla.

Erityisen tyytyväinen voin olla joukkueen reippaaseen ja keskittyneeseen treeniesitykseen sekä loistavaan yhteishenkeen. Pelaajat ovat erittäin sitoutuneita yhteisen unelman puolesta, eikä minkään anneta häiritä, kun joukkue ponnistelee sen saavuttamiseksi.

Pelihalli on sama, jossa Action 21 pelaa liigaottelunsa. Aikaisemmin Euro-ottelut on käyty suuremmalla areenalla, mutta nyt on tyytyminen noin reilut tuhat katsojaa vetävään pelipaikkaan. Halli on jo ehkä parhaat päivänsä nähnyt, mutta täyttyessään varmasti erittäin tunnelmallinen. Katsojat pääsevät hyvin lähelle pelaajia kentän molemmilla sivuilla.

UEFAn järjestämässä Technical Meetingissä kerrottiin, että turnauksen ottelut televisioidaan. Yritän ottaa kanavan selville, jotta nettiasiantuntijat saavat ongittua mahdolliset striimit selville.

Keskiviikkona seuraava katsaus, toivottavasti oikean TV-kanavan kera!