torstai 29. tammikuuta 2009

Tunne historia, jotta voit luoda uutta


"Olemme nyt vihdoinkin päässeet niin pitkälle, että voimme ryhtyä johdonmukaisesti ja tarkoin ohjelmoidusti toteuttamaan kolmijaksoista jalkapallovalmentajien koulutussuunnitelmaa. Olemme jo yli kolme vuosikymmentä kouluttaneet jalkapallovalmentajia, mutta vasta nyt uskaltaudumme perustamaan koulutuksemme omiin kurssikirjoihimme nojautuviksi.",
Suomen Palloliiton Jalkapalloilun koulutusvaliokunta kirjoitti Helsingissä tammikuulla 1968.

Ote on Palloliiton "Jalkapallovalmentaja Peruskurssi I" -kirjan esipuheesta. Löysin sen käsiini FC Jazz Junioreiden toimiston uumenista.

Futsalia on pelattu Suomessa vuodesta 1997 eli 12 vuotta. Toivottavasti meillä ei mene kolmea vuosikymmentä, ennen kuin saamme suomalaisen futsalvalmennuksen kurssikirjat.

Palloliiton historiallinen koulutusopus on häkellyttävä kokonaisuus. Kirja lähestyy futaajien valmennusta hyvin fyysisestä näkökulmasta. Jalkapallon lajiharjoituksia esitellään kokonaista kaksi aukeamaa (sivuilla 84-87, kaikkiaan sivuja 95).

Ja tämä ainoa osuuskin on nimeltään "Jalkapallotekniikan harjoittelu salissa". Kirjan alkupuolella käydään läpi mm. osat: alkuverryttely, voimistelu, hypyt, voimistelutelineiden käyttö, ryhmäkilpailut, kuntopiiri, kuntopalloharjoittelu, kuntopallon ryhmäharjoittelu ja kuntokilpailut.

Suomi-futaajat ovat olleet historiassa karskinkokoisia karjuja. Millekään kukkakepeille ei kyllä voida suositella "Toverin pyöritystä" tai "Jäykän Kallen nostoa".



Myös kokovoltti eteenpäin oli 60-luvun treeniohjelmassa - mielellään pehmustetulla alustalla.



Opit ja kirjan kuvitus ovat hyvin brittipainotteisia. Olihan Englanti tuohon aikaan hallitseva maailmanmestari ja jalkapallomaailman huipulla. Tosin Suomeen kopioiduilla opeilla Englanti ajautui sittemmin jatkuvaan alamäkeen...

Uraauurtavan kirjan kielelle ja harjoitteille voidaan hymyillä, mutta avainasiat ovat olleet jo tuolloin kunnossa.

"Mikäli jalkapalloa todella halutaa viedä eteenpäin, ei kellään ole varaa jättää palloharjoittelua vuosittain puolta vuotta lyhyemmäksi kuin muualla. Meillä Suomessa nimenomaan saliharjoittelu on saatava määrällisesti ja laadullisesti muuttumaan ratkaisevasti."


Toisaalta kirjassa annetaan myös tällaisia esimerkkejä treenisuunnitelmasta. Näillä metodeilla PoPakin nousee vielä tänä keväänä mitalivauhtiin.


tiistai 27. tammikuuta 2009

Futsal-valkun kolme pointtia

Kun jalkapalloa pelataan salissa jalkapallolla, näyttää se tältä.

Olen kuluvan talven aikana yrittänyt tuoda futsal-oppeja jalkapallojunioreiden valmentajille. Lähes kaikki porilaiset futisjunnut harjoittelevat myös koulujen saleissa talvikaudella.

Futsal-valkun peruskurssin yksinkertaiset, mutta sitäkin tärkeämmät perusteet ovat seuraavat:

1. Salissa harjoitellaan vain futsal-palloilla. Futsal-pallo on suunniteltu salikäyttöön, jalkapallo ei. Futispallo parketilla on kuin Supertele puistossa, kuten videolinkki kertoo.

2. Pelikentässä on aina oltava rajat. Futsalpeli on 1 vs. 1 -tilanteiden loputon jatkumo. Pelaajien pitää ratkaista ne haastamalla, harhauttamalla, syöttämällä tai suojaamalla.

Jos pelaaja voi purkaa 1 vs. 1 -tilanteen kenkäisemällä pallon seinään, koko lajin perusidea katoaa ja edut jäävät hyödyntämättä.

3. Palloja pitää olla riittävästi, ainakin yksi per pari. Sen jälkeen on helppo suunnitella harjoitukset, joissa yksittäinen pelaaja saa satoja kosketuksia.

Nämä kolme pointtia voivat vaikuttaa ilmeisiltä, mutta käytännössä ne eivät läheskään aina näy. Osalle junnuvalkuista sali on paikka, jossa vedetään pelkkää kuntopiiriä ja pelataan futispeli päälle.

Eipä heitä siitä silti voi syyttää. Palloliiton D-tason kurssilla opetaan YHÄ näin.

Futsalista kursseilla ei puhuta sanaakaan, edes futaajien talviharjoittelumuotona. Saliin rakennettua voimistelurataa (jonka kokoamiseen ja purkamiseen menee vähintään puoli tuntia) D-tason kalvoilla kyllä esitellään.

PS. Futsalblogin valmentajakurssi jatkuu seuraavilla pointeilla kevättalven aikana.

PSS. Islannissa vasta resursseja hukataankin, kuten videolta voidaan havaita. Maassa on pelattu historian aikana vain muutamia futsalturnauksia, vaikka maailman toiseksi parhaassa käsipallomaassa (Peking 2008) on yli 40 täysmittaista kenttää. Eli yksi kunnon kenttä/5000 asukasta. Laskepa montako futsal-/käsipallohallia pitäisi olla omassa kotikaupungissasi? Meillä Porissa 16.

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Ykkösessä kasvukipuja



Mikä ei kuulu joukkoon: 26 - 1, 13 - 0, 23 - 4, 16 - 1, 1 - 35.

Vastaus: 1 - 35 on sunnuntaina pelatun Kaukalopalloliiga-ottelun Into - Bewe lopputulos. Muut ovat kuluvan kauden tuloksia Futsal-Ykkösestä.

Rumimmat rökälelukemat ovat peleistä, joihin vierasjoukkue ei ole syystä tai toisesta saanut jalkeille riittävän laajaa tai laadukasta pelaajarivistöä. Raportit kertovat, että pahimmillaan vieraat ovat pelanneet ilman vaihtomiehiä.

Virallisia selityksiä on esitetty monia: pitkä pelimatka, loukkaantumiset, pelikiellot, työesteet, jalkapallo...

Totuus lienee jossain puolivälissä. Fakta kuitenkin on, että joillakin Ykkösen seuroilla ei ole sarjatason vaatimuksiin sitoutuneita pelaajia riittävää määrää.

Liigassa moisia ongelmia oli ajoittain vielä takavuosina, mutta onneksi ei enää. Urheilullisuudessa ja seuraorganisaatioissa on menty eteenpäin, hitaasti mutta varmasti.

Futsal-Ykköstä pelataan tällä kaudella ensi kertaa kahdessa kymmenen joukkueen lohkossa. Vielä viime kaudella lohkoja oli kolme.

Ykköstä pelattiin kuusi kautta kolmilohkoisena, joten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla oli jo aika ottaa seuraava kehitysaskel.

Kuten yllä totesin, uudistus ei ole sujunut ongelmitta.

Muutamat rumat lukemat ovat aiheuttaneet kolauksia Ykkösen imagolle. Vajaalukuinen vierasjoukkue on tuottanut isännille mielipahaa: yleisölle ja medialle on vaikea järjestää uskottavaa urheilutapahtumaa, jos kentällä on vain yksi joukkue.

Hankaluuksista huolimatta uudistus on plussan puolella. Selkeästi suurin osa joukkueista on hoitanut kautensa tyylikkäästi.

Ykkösen on annettava hyvät kannukset tuleville liigajoukkueille ja -pelaajille. Sitä se ei tee, jos kauden kaikki vierasmatkat voidaan tehdä metrolla tai kaikki pelit pelataan parin talvikuukauden aikana.

On iso kysymys, kehitetäänkö suomalaista futsalia omana lajinaan vai pelkästään jalkapalloilijoiden talviharjoitusmuotona.

Itse olen ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon kannalla. Jälkimmäisen kannattajat katsovat historiaan ja haluavat palauttaa Ykkösen entiselleen.

Futsal antaa futaajille erittäin paljon treenimielessä. Mutta pelaajat, jotka eivät futiksen takia pysty sitoutumaan futsaliin, puuhastelkoot piirisarjoissa.

Kannattaako joukkue kerätä kavereista, jotka hoitavat korkeintaan puolet kauden peleistä? Sarjapaikkaan vaadittavat pisteet ehkä hoituvat marras-joulukuussa, mutta rökäletappiot ruoskivat seuran mainetta taas kauden lopussa. Sitä kannattaa miettiä jälleen ensi kesänä.