Käskystä vai sydämestä?

Edellisessä merkinnässä kerroin Tampereen piirin intohimoisista futsal-ihmisiä, jotka vievät lajia osaltaan Suomessa eteenpäin.

Vastaavat uutiset antavat uskoa ja innostusta. Joku sentään ideoi, uskaltaa ja tekee!

Usein tuntuu, että piireissä vain odotetaan Palloliiton pakottavaa mahtikäskyä toimia. Tampereella on kerätty jo yli vuoden ajan erittäin positiivisia kokemuksia piirijoukkuetoiminnasta, mutta muualla asiaa vasta suunnitellaan ja valmistellaan - vai tehdäänkö edes sitä?

Samaan mentaliteettiin tulee törmättyä Suomessa valitettavan usein. Eräs porilainen futsaltoimija tokaisi minulle taannoin nasevasti, että täällä pelataan futsalia vain siksi, että UEFA niin käskemällä kehottaa. Sävy oli tuskainen.

Futsal on osa suomalaista jalkapalloperhettä, mutta kaikki eivät halua elää sen kanssa yhteistä lapsiperheen arkea.

Futiskatraan kuopuksen annetaan itse ottaa ensiaskeleensa ilman tukea, opastusta ja turvallisuuden tunnetta. Pyllähdyksiä tapahtuu ja se luo turhautumista.

Vaarana on, että nuorimmainen ei opi lainkaan kävelemään. Toisaalta itseoppineesta lapsesta voi tulla isompana voimakastahtoinen, vahva ja sopivan itsetietoinen. Se vaatii kuitenkin ponnisteluja, ehkäpä liian suuria sellaisia.

Jotta suomalainen futsal kehittyisi ja pääsisi ansaitsemaansa asemaan, laji tarvitsee taakseen palavasieluisia laji-ihmisiä, mutta myös Palloliiton ja sen kaikkien piirien varauksettoman tuen.

- Meillä oli viime vuonna 114 651 rekisteröityä pelaajaa ja se on omaa luokkaansa kaikkien lajien keskuudessa. Vuoteen 2020 mennessä meillä on kuitenkin tavoitteena saada 250000 pelipassipelaajaa. Se vaatii viiden prosentin vuosittaista nousua ja se on kova tavoite. Tiedän kuitenkin, että palloliitossa ja piireissä ollaan valmiita käärimään hihat ja tekemään töitä sen eteen. Pelkästään poikapelaajien määrän kasvulla tuota lukua ei tulla koskaan saavuttamaan. Voin kuitenkin ilokseni todeta, että tyttöjen pelaajamäärät ovat tällä hetkellä erittäin korkeassa nousussa, Palloliiton pääsihteri Kimmo J. Lipponen sanoi esitellessään Palloliiton Visio 2020 -strategiaa.

Vastaan Kimmolle: Tavoitetta ei saavuteta myöskään ilman nykyistä huomattavasti laajempaa panostusta futsal-toimintaan, koska:

- Futsal-toiminta vähentää drop out -ilmiötä tarjoamalla kilpa- tai harrastevaihtoehdon nuorille pelaajille, jotka kyllästyvät jalkapalloon tai lopettavat lajin jostakin muusta syystä.

- Futsal mahdollistaa pienten paikkakuntien seurojen pysymisen mukana liiton kilpailutoiminnassa. Esimerkiksi Satakunnassa on useita seuroja, jotka eivät saa joukkueita tietyissä vanhemmissa ikäluokissa jalkapallosarjoihin, mutta futsalsarjoihin kyllä.

- Futsal on koululiikuntamuotona lähes täysin käyttämätön kortti. Valtava mahdollisuus saada lisää harrastajia on siis hyödyntämättä.

- Tyttöjen jalkapallojoukkueet kärsivät usein liian pienistä pelaajamääristä ja kuihtuvat kokoon. Futsalissa pienempikin rinki riittää toiminnan jatkumiseen.

Ja niin edelleen.

Edellä oli perusteluja pelkästään sille, että futsal-toimintaan kannattaa panostaa jo pelkästään harrastajamäärien kasvattamiseksi.

Kun listalle lisätään tekijät, joilla futsal auttaisi jalkapalloa pelaajakasvatuksen laadun parantamisessa, pitäisi viimeisenkin kellon kilahtaa.

Futsal-ihmisille faktat voivat tuntua itsestään selviltä. Mutta ne on pakko esittää. Jos mahdollisuuksia ei tunneta, nykyisen tason toimintaan on helppo tyytyä.

Pelaajakasvatuksesta lisää jatko-osissa...